-->

2012/09/04

Tuo mulle lämpöö, vie mut aurinkoon, valmiina lähtöön

06
05
01
04
03


Jeij, teitä on jo 80 lukijaa (+sekalainen joukku anonyymeja) bloggerin kautta (tuolla alhaalla ei näy jostain kumman syystä oikeaa lukua...), jonka takia jätin pari läksyä tekemättä (lue: jotka teen myöhemmin) ja tulin teitä "ilahduttamaan" uudella postauksella.

Suurin osa varmasti tietää aikaisemmista postauksista, kuinka kamerani käyttö on viime aikoina turhauttavan vähäistä. Elokuun puolen välin tuntumassa raahasin kuitenkin perseeni ja kameran ulos ja yritin ottaa kuvaa, joka sopisi aiheeseen 'valo'. Ulkona tuli niin maattua maassa, leikittyä vedellä ja tajuttua, että itse ei ole helppo saada tiettyyn ruohon pätkään vesipisaraa tai varsinkaan kuvattua sitä, mutta myös suojeltua kameraa ko. pahamaiselta vedeltä. Lopputuloksena oli monta kuvaa ruohon pätkistä (mutta myös se valo-aiheeseen sopiva kuva, arvaatteko mikä/mitkä?;)), vaatteet ihan ruohossa, mutta ainakin kamera toimii vielä!

Huhhuh, syyskuun ekoja päiviä ollaan menossa, voitteko kuvitella! Eikö hetki sitten muka ollut vasta kesäloma?? Toisaalta koulu tuntuu kestäneen jo pienen ikuisuuden ja syysloma kyllä tekis terää varmasti jollekkin muullekin kuin vain mulle. Ootte varmaan jo monista ja vielä kerran monista blogeista lukenut, kuinka toisaalta syksy on ihana kaikkine neuleineen, ruskan väreineen and the list goes on, minä teenkin poikkeuksen ja olen mainitsematta näistä ihanista asioista. Ai hupsis, taisinkin jo mainita. Eipä pienistä! Ehkä saankin tuon valokuvausinnostuksen taas kauniista ruskamaisemista ja aamun huurteisista nurmikoista ( ette pääsekkään nurmikoista niin vähällä!) tai ainakin hope so.:) Hyviä tiistai-illan jatkoja kuitenkin! Tää tyttö lähteekin tekemään loppukkin läksyt valmiiksi tai ainakin pitäisi tehdä...:D Moikka!

Mitäs tykkäsitte kuvista ja mikä/mitkä kuvat ovat niitä tarkoittamiani "valo-kuvia"?

2 kommenttia:

Kamera:
Sony Alpha 65
Minolta AF 70-210mm/F4.5-5.6
Sony DT 30mm/F.2.8 MACRO SAM
Sony DT 50mm/F.1.8 SAM
Exakta DPZ 38AF

Free Gray Glitter Pointer Cursors at www.totallyfreecursors.com